Pulu Studio Yökirja | Vuodet 2003-2009 | Pulu Studio

 

Maaliskuu 2010

Mä olen aina luullut että groove on sitä otelautaan tarttunutta skeidaa.


1.3.2010 Pyhä Yrjänä

Pyhä Yrjänä äänitti albumin pohjat tammikuussa, mutta tuolloin yksi jäsen ei ehtinyt kiireidensä takia paikalle. Pasi ja Juha tulivat paikalle tekemään rumpujen päälleäänityksiä. Vastaavaa en ole kuullut sitten Remun tukikonsertin VR:n makasiineilla, jossa Leningrad Cowboys -pohjainen bändi soitti takana ja Remu mätti rumpuja ja lauloi komppiryhmän iloksi päälle. Livenä homma ei toiminut yhtään, mutta TV:stä myöhemmin kuultuna miksaajat olivat tehneet hyvää työtä ja saaneet biisit nippuun. Remun rummut oli laitettu tehokkaan Mute-plugarin läpi.

Asenteestani paistaa aavistuksenomainen skeptisyys tuplarumpuja kohtaan? Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä Juha pystyi soittamaan pohjien päälle valovuoden tarkemmin kuin Remu. Nyt on vielä pieni tenkkapoo edessä - miten miksata kahdet rummut päällekkäin?

1.3.2010 Räkit uuten järjestykseen

Olen jo pitemmän aikaa ollut lievästi huolestunut Apogee-muuntimien suuresta lämmöntuotosta pöydän alla olevassa räkissä. Päätin siirtää Apogeet isoon räkkiin, jotta muut laitteet välttyisivät lämpökuolemalta.Apogee 16AD meni alimmaksi, väliin yksi turha patchbay, päälle Apogee 16DA ja sen päälle 2U räkkihylly. Hyllyn yläpuolelle Presonuksen ADAT-muunnin, Gyraf G9 -putkietuasteet, Pulutec EQ ja Korg M3R-synamoduuli. Firefacet, kompressorit, kaiut, kitaraefektit ym. jäivät pöydän alla oleviin räkkeihin.

Lämpötilat ovat nyt paremmin kurissa, eivätkä räkin ylimmät laitteet ole enää kiaskivien lämpöisiä :-).

2.3.2010 AA

Alaston ajatus jatkoi albumin äänityksiä. Miksasin aluksi Eekun kanssa yhden biisin Myspaceen, jonka jälkeen loppupäivä kului Illuusio jumalan -biisin uudelleensovitukseen, koska kappale tuntui jotenkin tahmeasti eteenpäin kulkevalta ja tukkoiselta. Halusin muutoksia rumpukomppiin ja rumpujen soundiin, joten jouduin luopumaan oikeista rummuista. Otin esille Lumpan Jazz'n'Gas-studiolla triggaamat MIDI-rummut, joita aloin muovailla uuteen uskoon. Päädyin lopulta muuttamaan kaiken lukuunottamatta yhtä rumpufilliä ensimmäisen kertosäkeen lopussa...Soitin päälle Korg M3R -moduulilla pianon ja sain biisiä taas aavistuksen raikkaammaksi. Sitten kitarat uusiksi Mesa/Boogien V-tyyliseelä EQ:lla. Ja suora bassojytinä muuttui 70-lukuhenkiseksi valkoisen miehen souliksi. Täytyy tosin ensi kerralla palata kappaleeseen ja soittaa bassot uusiksi vähäeleisemmin.

3.3.2010 PC:n ehostusta

Vaihdoin äänityskoneen näytönohjainta. DAW-käytössä ei tarvita 3D-ominaisuuksia, vain vakaudella ja hiljaisuudella on väliä.

Asus EAH4350 SILENT/DI/512MD2(LP) -näytönhojain PCI-e-väylään.

  • Piiri: Radeon HD 4350, 600MHz
  • Muisti: DDR2 512MB 800MHz, 64-bit
  • Liitännät: VGA, DVI, HDMI
  • Äänetön jäähdytys
  • Low profile -adapteri mukana

33,90 € / verkkokauppa.com.

Näyttiksen ansiosta DPC Latencyn heittelehteminen tasoittui n. 100 us arvoon ja ensimmäisen pitkän äänityspäivän jälkeen Windowsin vakaus näyttäisi parantuneen. Kymmenen tunnin aikana ei tullut enää yhtään jumiutumista tai blue screeniä, vaikka niitä on Windows 7:n asentamisesta lähtien tapahtunut pahimmillaan monta kertaa päivässä.

Löysin varastosta vanhan Texas Instruments -piirisarjaisen Firewire 400 -ohjainkortin, jonka laitoin myös kokeeksi kiinni koneeseen. Vaihdoin ajuriksi 'legacy' ajurin (vanhempi versio). Kytkin Liquid Mixin kiinni ja kas kummaa - asennus onnistui! Liquid Mix ja 32 DSP-pohjaista kompressoria ja EQ:ta ovat jälleen käytettävissä :-). Hyvästi jälleeen dynamiikka ja naturelli äänimaailma.

 

3.3.2010 Fisu - rummut

Fisun albumin varsinaiset äänitykset alkoivat tänään Karhun rumpaloinnilla. Tavoite oli saada päivän aikana rummut kahteen kappaleeseen, mutta neljä saatiin aikaiseksi.

Studion rumpusetti on jälleen tositoimissa ehostettuna Karhun tuomalla splashilla ja ilmeisesti parilla crashilla.

Rumpuäänitysten kanavalista:

  1. bassorumpu sisältä - AKG D112
  2. bassorumpu ulkoa - Neumann TLM103 majassa
  3. virveli päältä - SM57
  4. virveli alta - Oktava MK012 -> Kajaani, lowcut @ 150 Hz -> 1176
  5. virveli kantti - SM545
  6. 10" tom - SM57
  7. 12" tom - SM57
  8. 14" tom - MD421
  9. hihat - MK012 -> Kajaani, lowcut @ 320 Hz -> 1176
  10. overheadit XY - AKG C451B/ST (ilman padia ja leikkuria)
  11. rumpuhuone XY - AKG C414 ULS -pari
  12. kaukainen ambienssi Mid/Side - AKG C4000B + A.I.R Black Bullet

Huomenna jatkuu.

4.3.2010 Fisu - rummut

Karhu paini lisää rumpujen kanssa. Äänitykset ovat edelleen aikataulusta edellä.

6.3.2010 Hullabaloo

Lare And His 4th Floor Hullabaloo testasi uusia biisejä, jotka äänitetään kenties vielä maaliskuun aikana jos mulla riittää vapaata studioaikaa.

7.3.2010 Pyhä Yrjänä

Studion aamuvuoroon saapuneet Pasi ja Kimmo soittivat vielä yhden kappaleen tulevalle Pyhä Yrjänän levylle. Biisi on aika lälly ja akustinen, joten bändin toinen rumpali Juha ei tule siitä diggaamaan ;-). Juha kuuntelee mieluummin lätkäheviä, ainakin työpaikallaan...

7.3.2010 Fisu - rummut

Puolen tunnin tauon jälkeen alkoi iltavuoro. Aluksi Jura ja Heidi etsivät oikeaa sävellajia Kun meitä kerran kutsutaan -kappaleeseen. Tämän jälkeen suoristimme komppia, vaikka Jura kävi hetken aikaa jo reggaen ja kantrin puolella. Järki voitti ja palasimme valkoisen miehen tyyliin.

Heidi ja Jura jättivät Karhun soittamaan viimeisiä rumpupohjia loppuillaksi. Yhdentoista tienoilla kaikki biisit oli soitettu ja jäin yksin datailemaan rumpuraitoja. Puoli viiteen (aamu) mennessä olin soittanut levyn jokaiseen biisiin lopulliset tai vähintään 95% lopullisen kaltaiset bassot.

Takana oli 17 tunnin työpäivä.

8.3.2010 Fisu - rummut

Pyysin Karhua paikkaamaan vielä yhden biisin intron, jota en pystynyt paikkaamaan hiirihanskalla. Karhu huomasi yllättävän tekniikkapuutteen bassarijalassa ja totesi tietävänsä, mitä seuraavina viikkoina harjoittelee... Kaksi kahdeksasosaa on joskus yllättävän vaikeaa polkaista siten, että ensimmäinen on voimakas ja toinen heikompi. Asia kuulostaa yksinkertaiselta ja se ON yksinkertainen, mutta omin silmin kuultuna todistin, että vaikeaa on :-D.

9.3.2010 Fisu - kitarat

Juran ensimmäinen kitaroiden äänityspäivä ja tunnelmat ovat vielä korkeat sillä 'kaikki on mahdollista'. Rummut ja basso kulkevat tarkasti mutta rennosti groovaten ja nyt biisit pitää pohjamaalata Heidin lauluja varten.

Jura mietti levyn kansiteksteihin lausetta 'Tämän levyn äänityksissä ei ole käytetty koskettimia - kaikki äänet ovat rumpuja, kitaroita, bassoa ja laulua.'. Mietin samaan toista näkökulmaa - loppukäyttäjää kun ei kiinnosta tuon taivaallista, miten musiikki on tehty, kunhan se kuulostaa hyvältä. Mutta älkää kertoko tätä Juralle!

10.3.2010 Urkumusiikkia

Studioon tuli vaihteeksi 'jotain muuta'. Neljän hengen instrumentaaleja soittava porukka työvälineinään rummut, basso, kitara ja hammond-urut. Biisit pantiin livenä purkkiin samassa tilassa ilman luureja ja vuotojen pelkäämistä. Bändi otti raakaraidat mukaansa miksattavaksi, mutta ehkäpä kuulen näistä vielä ainakin tarkastuskuuntelun verran.

  1. bassorumpu sisältä - AKG D112
  2. bassorumpu ulkoa - Neumann TLM103
  3. virveli päältä - SM57
  4. virveli alta - Oktava MK012 -> 1176
  5. 10" tom - SM57
  6. 14" tom - MD421
  7. overheadit XY - AKG C451B/ST (ilman padia ja leikkuria)
  8. huone XY - AKG C414 ULS -pari
  9. kaukainen ambienssi Mid/Side - AKG C4000B + A.I.R Black Bullet
  10. basso DI - Radial Passive DI
  11. basso mic - SM58 (FBT -> Warwick-kaappi)
  12. kitara (strato -> Fender-combo) - SM57
  13. urut (Hammond B4 -> Fender-vahvistin -> Marshall 4x12-kaappi) - Sennheiser MD441

 

11.3.2010 Pyhä Yrjänä - stemmoja ja sooloja

Pasi, Kimmo ja Ykä jatkoivat levyn tekemistä. Pasi keksi kitaralla stemmoja, joita Kimmo yritti laulaa parhaansa mukaan. Stemmojen jälkeen Ykä soitti soolot yli kymmeneen biisiin muutamassa tunnissa(!).

12.3.2010 Fisu - kitarat

Jura alkoi epäillä, että lopputuotantovaiheessa korvaan kitarat syntikoilla. Miksi hän niin epäili? Minähän korvaan hänen kitaroistaan ainoastaan huonosti soitetut tai epäpätevästi sovitetut osuudet.

Jatkoimme kaikesta huolimatta kitaroiden äänityksiä. Päivän ensimmäinen uhri oli Tiellä-kappale, jonka säkeistöihin tuli phaserin ja delayn maustamaa näppäilyäa ja kertseihin alaspäin soitettuja tanakoita neljäsosia.  

<muistikuvat pätkivät tässä kohtaa, oli niin paljon tekemistä>

13.3.2010 Reijo

Reijo bändeineen kävi soittamassa muutamaan biisin pohjat, jotka lähtivät muistitikulla jatkokäsittelyyn.

14.3.2010 Fisu - kitarat

Jura, Jura, Jura...

15.3.2010 Fisu - kitarat

Jura, Jura, Jura...

16.3.2010 Fisu - kitarat

Jura, Jura, Jura...

18.3.2010 Pyhä Yrjänä - koskettimet

Leka oli valmistautunut kuuntelemalla levyn läpi ja kirjoittamalla soinnut reaaliajassa paperille. Itse soittoon meni kaksi ja puoli tuntia, joten emme yltäneet Peitsamo-nopeuteen, jossa levy äänitetään albumin kokonaiskestoa lyhyemmässä ajassa. (Toi juttuhan on urbaani legenda, mutta kuitenkin niin hauska, että se ei kuole koskaan!). Naureskelin Lekan uusimmassa Riffi-lehdessä olleelle "sovitaanko että mä soitan kaikki makeet jutut ja sä noi padit" kommentille hänen soittaessaan yhteen biisiin neljä ja puoli minuuttia tasaista urkumattoa. Olisi pitänyt avata ikkuna, ettei Leka olisi nukahtanut kesken soiton :-). Vastapainoksi levylle saatiin ainakin yksi 1/32-nuotteja täynnä oleva urkusoolo, jossa koskettimisto sai sellaista kyytiä, että kiinalainen halpisvehje olisi lohkeillut palasiksi.

Lekan lähdettyä Pasi paikkaili lauluja ja villiintyi soittamaan perkussioita, shakeria, tamburiinia ja cabasaa. Dio pyöri mielessäni referenssilevynä. En kuitenkaan muista Ronnie Jamesin vatkanneen cabasaa Ruisrockissa. Mutta ehkä Pasi tietää paremmin.

19.3.2010 Pyhä Yrjänä - viulu

Muutamaan biisiin tuli alttoviulu maalailemaan ja sooloilemaan. Rock ja klassinen kohtasivat ;-). Viulisti joutui soittamaan korvakuulolta ja se oli hänen mukaansa hauskaa, sillä montussa jos lähtee improvisoimaan Mozartia, niin se ei kuulemma ole hyvä juttu.

Viulujen ohella Ile ja Juha lauloivat omat osuutensa levyn hämärimpään kappaleeseen - biisissä sävellaji vaihtuu 12 kertaa. 70-luvulla se olisi ollut Euroviisujen voittaja-ainesta.

20.3.2010 Fisu - treenit

Ilta alkoi kuudelta kenraaliharjoituksilla huomista uuden kokoonpanon debyyttikeikkaa odotellessa. Soitimme setin kaksi kertaa läpi mahdollisimman keikkamaisesti. Treenien perusteella jäin toivomaan, että keikalla ei jouduta puolen minuutin jälkeen pyytämään yleisöltä anteeksi, että "sori otetaan alusta, mä sössin tän jotenkin ihan totaalisesti". Muut eivät ilmeisesti huomanneet, että REC-nappula oli painettu alas...

20.3.2010 Pyhä Yrjänä - Totalmix

Kun bändi tuli soittamaan pohjia, mulle lykättiin eteen Dion levy soundireferenssiksi. Ruuvasin rumpuja sen mukaisesti. Sitten päälle tuli rokkikitaraa, pianoa, Deep Purple -hammondeja, alttoviulua, suomirock-tyylisiä stemmalauluja ja uudeksi referenssilevyksi Pearl Jamia. Dio olikin kuulemma vitsi.

Fisu-treenien päätteeksi pelasin pari erää shakkia tietokonetta vastaan ja ryhdyin tekemään parannuksia Pyhä Yrjänän levyyn. Kuuntelin levyn läpi sohvalla maaten läpi muistiinpanoja tehden. Yhdeksännen biisin kohdalla merkinnät toistivat itseään biisistä toiseen niin vakuuttavasti, että keskeytin kuuntelun ja aloin tehdä muutoksia. Laulua ylös/alas biisistä riippuen, soolot sopivalle tasolle, tamburiini tarpeeksi hiljaiselle, basso riittävän muhkeaksi mutta kuitenkin niin hiljaiselle, ettei se vie liikaa tilaa täydestä miksauksesta. 80 pientä muutosta ja uusi miksaus. Taas muutama korjaus ja tyytyväisyyteni lisääntyi. Viiden aikaan aamulla totesin työt tältä päivältä tehdyksi ja lähetin viimeiset versiot Pasille kuultavaksi.

21.3.2010 Mustat Aukot

Yön miehistä ja Elonmerkistä koottu bändi tuli äänittämäään yhtä biisiä rock-asenteella: mäyräkoira, einespizzoja, ainaisessa epävireessä oleva basso + käytännön tasolle yltänyt kakkahuumori (mukana myös haju). Lähtökohdista huolimatta saimme kuudessa tunnissa aikaan hyvää ruttua - rummut menivät sisään ekalla otolla soundcheck-taken jälkeen, joten aikaa jäi kerrankin sopivasti muiden soittimien äänittämiseen. Laulajakin (Byman) hoiti omat osuutensa kahdella otolla, eikä tunetus-nappia tarvinnut tänään ruuvata yhtään. Se nappi kärsi jo tarpeeksi kulumisvaurioita basson ojentamiseen...

Kitarasoundi tänään: Zakk Wylde Epiphone (kaulamikki) -> Mesa/Boogie MK III crunch-kanava lujaa yliajettuna V-muotoisella EQ:lla -> suljettu Mesa/Boogie-kaappi -> SM57. Ja näitä 3-4 raitaa.

Bassari: märkä tiskirätti kunnon botnella.

Tomit: kaikua 'riittävästi'.

Muut efektit: ei puhuta tästä julkisesti... mutta Yön miesten ja Elonmerkin eräs kitaristi olisi eronnut bändistä tämän takia. Anteeksi inside-huumori.

21.3.2010 Fisu - treenikeikka

Fisu järjesti valikoidulle yleisölle treenikeikan Vuosaaren Gospel Caféssa. Bändi on vuosia vanha ja heittänyt jopa stadionkeikkaa, mutta nyt koko setti on vaihtunut, samoin rumpali. Itse olen bändissä lainabasistina, koska bändin edellinen basisti räjähti vihreiksi kuugeleiksi ja olen aikaisemminkin tuurannut bändissä.

Treeneihin nähden bändi suoriutui kappaleista huikean hyvin. Edes kriittisimmät kalapoliisit eivät dumanneet meitä maan rakoon, vaan pystyivät maanittelun jälkeen keksimään positiivisia asioita esityksistä.

- No ainakin keikalla oli alku ja loppu.

- Vain yksi setti. Hyvä niin.

Ei vaiskaan ;-). Kesäkuussa rokataan jäähallissa ja elokuussa Kilke-leirillä 15.000 ihmiselle!

22.3.2010 Hyvän miksauksen anatomia

  1. Loistava sovitus
  2. Erittäin taidokas soitto
  3. Hyvä äänitys

Kun nämä ovat kunnossa, niin kappale miksaa itse itsensä pientä masterointia vaille valmiiksi. Miksi miksaamiseen kuitenkin joudutaan usein kuluttamaan niin paljon aikaa?

Sovitus

Mitä enemmän soittimia, sitä huolellisemmin kappale täytyy sovittaa. Akustinen kitara + laulu on helppo tapaus: liikkuvia osia on vähän, joten biisi voidaan miksata tuomalla kitaraa sopivasti laulun taakse. Rocktrio on jo paljon monimutkaisempi kokonaisuus, mutta silti periaatteessa yksinkertainen: rummut+basso kuntoon, kitara rähisemään riittävästi mutta kuitenkin rumpuja peittämättä, päälle laulu maun mukaan joko 'on the face' tai uppeluksiin (jos on syy pitää se piilossa).

Mitä enemmän soittimia, sitä tärkeämpää on huolellinen sovitus: samoilla taajuuksilla olevat soittimet alkavat syödä toisiltaan tilaa ja elämää suuremman äänivallin sijasta tuloksena onkin tukkoinen miksaus, josta yhtä soitinta ei erota toisesta. Miten siis saada kertsiin mahtumaan kolme vitossointusärökitaraa, kolme melodiakitaraa, yksi soolokitara, urut, piano, kaksi akustista kitaraa, tamburiini, basso, rummut, kolme stemmalaulua ja lead-laulu tuplauksineen?

Miksausta käppyröillä: perusraitojen päälle kootaan täydentäviä elementtejä. Akkareista lähtee pois kaikki alapäät ja vain pieni helinä jää peltien sekaan. Tamburiini niin hiljaiselle, että se on samassa sarjassa akkareiden ja peltien kanssa, ehkä vähän lujemmalla. Kitaroista alapäät pois. Bassosta turhakkeet pois. Uruista alapäätä pois, että bassolle jää tilaa. Pianoon precenseä lisää, muuten kaikkea pois. Kitarat ripotellaan panoroimalla omille paikoilleen ja vähiten tärkeät laitetaan hiljaiselle tai kokonaan pois päältä. Stemmat lyttyyn ja pois keskeltä. Laulutaajuuksille raivataan lisää tilaa joka soittimesta. Kun laulu on tullut mukaan, huomataan, että kaikki on edelleen kaaosta. Valitaan tärkeimmät soittimet ja laitetaan niitä muita vielä hiljemmalle. Tilakaikulla vaikka taaemmas. Etsitään taajuusanalysaattorilla törröttäviä piikkejä, jotka leikataan ongelmanaiheuttajista pois (vähän kuin parturointia). Perään monialuekompura ja limitteri. VALMIS.

Miksausta sovittamalla: mietitään ennen äänitystä biisin sovitus ja pidetään tiukasti kiinni tutusta "vähemmän on enemmän"-periaatteesta. Joskus enemmän ON enemmän, mutta käsi pystyyn: kuka on jaksanut kuunnella Chinece Democracyn alusta loppuun edes yhden kerran? Arvasin. Yhtään kättä ei noussut. Sen sijaan Appetite For Destruction voisi soida stereoissa koko päivän. Miten se on mahdollista, vaikka CD:ssä on paljon enemmän raitoja kuin AFD:ssä ja tuotantoon on käytetty tähtitieteellinen määrä dollareita? Arvelen, että syynä on kappaleista puuttuva ilma (huonompien biisien lisäksi). Korva vain väsyy täydeen ahdettuun turborokkiin nopeammin kuin eloisaan miksaukseen, jossa kappaletta voi kuunnella bändin esittämänä.

Paluu arkeen - UK TOP 40 tällä viikolla

Kuuntelin viime yönä läpi ihan vittuillakseni tämän viikon UK Top 40 -listan kaikki kappaleet. Käytännössä yksi biisi sai kuunteluaikaa 4-30 sekuntia. Synteettinen handclap on nykyään muotia. Överiksi vedetty autotunetus on muotia. Autotunetus on muotia. Neljäsosabassari on muotia. Rap on muotia. Top-listalla valtaosa on konemusaa ja seassa olevat pari pianolla säestettyä biisiä ovat joukkoon eksyneitä orpoja. Rock? -File not found.

 

23.3.2010 Pyhä Yrjänä - loppumiksaus

Paikalle tuli koko bändi Juhaa lukuunottamatta, jolla oli työntäyteinen ilta Tampereella (ja takkiin tuli Tapparalta 3-5). Pitää muuten todeta, että Tappara-faneilla ei ole tietoturva ihan kohdallaan, sillä eilen ilmi tulleesta Älypää-sivuston käyttäjätunnusten salasanoista yksi yleisimpiä oli 'tappara'.

Bändin lisäksi paikalla oli toinenkin Panu ja Pyhä Yrjänän ensimmäisen levyn -94 äänittänyt Pave. Lähdimme liikkeelle viikonloppuna tekemistäni versioista ja loppujen lopuksi ainoat asiat, joihin Pave halusi puuttua, oli muutamassa biisissä laulujen ja soolojen tasot, joita hän halusi nostaa. Pasia pintaan nostetut laulut ehkä hirvittivät, mutta hän luotti ulkopuolisiiin korviin, eikä loppujen lopuksi pannut yhtään vastaan. Edellistä levyä miksatessamme Pasi soitti mulle pari kertaa koelevyn kuunneltuaan, että lauluja pitää laittaa alas... Mutta tällä kertaa laulajaa ei kuunneltu - hän kuulee laulut kuitenkin paljon selkeämmin kuin muut, eikä osaa kuulla asiaa ulkopuolisen korvin.

Paven lähdettyä teimme totuuden nimissä pari korjausliikettä takaisin, koska tässä oli kyse rock'n'rollista eikä iskelmäpopista. Yhdeksän tunnin uurastuksen jälkeen Master CD tuli valmiiksi ja toivon, että puhelin ei soi huomenna...

 

28.3.2010 Hullabaloo

Äänitin Paten ja Laren kanssa pari uutta Hullabaloo-biisipohjaa: That Kind Of Man ja Tane. Loppuillasta hauskuutin uhrejani soittamalla valikoituja paloja vuosien varrella säveltämistäni kappaleista. Lare alkoi vilkuilla kelloa siinä vaiheessa kun soitin cover-version Pieni veturi -lastenlaulusta. Kappaleen rumpukomppina on pöydälle pudotettu kolikko, jota on efektoitu sopivalla ping pong -delaylla. Melodia on soitettu Siel-analogisynan ankkamaisella soundilla.

- Joo kyllä tässä nyt täytyy alkaa lähteä, kellokin on jo rientänyt ja uni alkaa tulla.

29.3.2010 Mix + Audio Options

Vaikka paikalla ei pitkästä aikaa ollut ketään itseni lisäksi, en silti ehtinyt pelata kuin pari erää shakkia miksauksia tehdessäni. Rukkasin tietokoneen asetuksia päästäkseni eroon hermoja koettelevasta bugista, jonka takia ASIO-ajuri jää välillä jumiin. Vaihdoin Sonarin asetuksia aud.ini:ssä ja RME:n vaihdoin ASIO-latenssin 1024:ksi. Ihme ja kumma, jumittaminen loppui kuin seinään ja kone toimi kuin rasvattu ilman mitään ongelmia.

Ettei menisi liioittelun puolelle, täytyy palauttaa mieleen uuden näytönohjaimen vika: toinen näyttö ei saa signaalia ennen kuin koneen on käynnistänyt pahimmillaan kymmenen kertaa uudestaan. Parhaillaan ei ole kiireiden takia aikaa lähteä vatvomaan asiaa verkkokauppa.comin palautustiskille, joten ratkaisin ongelman jättämällä koneen ja toisen näytön päälle 24/7.

30.3.2010 Fisu - Heidi

Heidi aloitti laulu-urakan puolikuntoisena. Ääni oli vähän maassa, mutta onneksi niin on äänitysstudiokin, joten hommat saatiin hyvälle alulle.

 

31.3.2010 Tahtoo soittamaan

Mnetissä on juuri nyt tarjolla kitaristi, joka haluaa päästä soittamaan:

Hajoaa pää jos ei pääse jo soittamaan. Jos jostain Lohjan lähiseudulta löytyis halukkaita bändin kasaamiseen, tai tarvitsette huonoa kitaristia (/laulajaa) olen tässä. Jos vaikka jonkinlaista jammailua (Nirvana yms) harrastettaisiin. Mulla ei ole kuin toi paska Squieri, vahvistinki on hajalla.

Tekisi mieli kommentoida, mutta en löydä sanoja...