Toukokuu 2010
2.5.2010 Lare & 4h Floor HullabalooHullabaloo on saanut kaksi uutta biisiä loppumasterointia vaille valmiiksi. Shakedown ja That Kind Of Man lähtevät ilmeisesti radioihin lähiaikoina. Tyylilaji on niin perusrokkia kuin rock voi vain olla :). 3.5.2010 HellepäiväPitkästä, pitkästä aikaa minulla oli aikaa tehdä omia projekteja. Hellepäivä-niminen ramopunk-henkinen ralli on nyt työn alla. Koitan saada sen jakoon ennen kevään/kesän/syksyn ensimmäistä +25 C päivää. 4.5.2010 Kuvia Pulu StudiostaKuvat otti Matti Heimonen.
Kuvista iso kiitos Matti Heimoselle. Jos bändisi tarvitsees hyvää ja mukavaa kuvaajaa Helsingissä, niin ota Mattiin yhteyttä. Mailiosoitetta voi kysyllä studion kautta. 6.5.2010 JsusPiti aloittaa Liver Poolin albumin äänitykset, mutta bändi hajosi kalkkiviivoilla. Bändin rumpali käytti jo varatun studioajan omien kappaleiden demottamiseen. Uutta bändiä kuulemma pukkaa... 10.5.2010 Iltalehti uutisoi...
750 ja 720 miljardia euroa ovat isoja summia, mutta 30 miljardin euron ero saman asian uutisoinnissa on iso ero. 11.5.2010 BaysixMiksasin Arin kanssa Baysix-yhtyeen Strawberry Girl -kappaletta. Baysix voitti levyradin joskus vuonna sarvi ja kypärä (olisiko ollut 1984) ja taas/vielä ollaan aktiivisina. Ihan miksaamisen asteelle ei panokseni kappaleeseen jäänyt - soitin uusiksi puolet bassoista, cabasaa, pari Eppu Normaali -tyylistä komppikitaraa (sellaisia kahdeksasosia kahdella kielellä staccatona sormin soitettuna puolisäröllä) ja kaiken kukkuraksi kitarasooloon lisämausteita. Ari (bändin rumpali + tuottaja) antoi vieressä ohjeita ja keskittyi nauttimaan tuottajana olemisen helppoudesta. 12.5.2010 Monton uusi bändiLiver Pool siis otti ja hajosi. Ex-kitaristi/laulaja Monto ja ex-basisti Late jatkoivat kimpassa ja perustivat uuden, tyylillisesti raskaamman britti-indiehenkisen bändin. Tämäkään puoli bändistä ei jäänyt kauaa tuleen siis makaamaan. Bändi tarvitsi uusia demoja varten sessiorumpalin ja toimitin kutsun Hullabaloossakin soittavalle Patelle. Siinä rumpali, joka soittaa tanakasti kuin Mr. Grohl Nirvanan aikana. Ja mikä parasta, klikin kanssa soitto onnistuu TOSI tarkasti, mutta silti rennosti. Tässäpä oikea äänittäjän unelma - iskuja ei tarvitse korjata datalla ja heppu oppii kappaleet ulkoa infernaalisen nopeasti. Kolmikko saapui viideksi Puluun. Mikitin rummut, kitaran ja basson sillä mentaliteetilla, että kaikki pannaan kerralla purkkiin. Ensimmäisen biisin treenaamisen jälkeen Pate yllättäen passitti muut soittajat kahville. - Teidän ei tarvitse soittaa. Mä osaan biisin jo ulkoa. - Oho, kovat on puheet. - Mä soitan mieluummin pelkän klikin kanssa! Monto jäi viittilöimään biisin rakennetta, mutta Pate ei ollut kuulemma merkkejä edes vilkaissut :-). Kenkää meinasi silti tulla, koska eka otto jouduttiin keskeyttämään biisin puolivälissä epätäydellisen fillin takia. Pate sai huonoutensa (juuri ja juuri) anteeksi ja hän sai soittaa kappaleen loppuun asti. Monto ja Late katsoivat toimintaa hieman haavi auki, mutta kuitenkin ilmeisen tyytyväisenä. Muutaman tunnin jälkeen koossa oli pohjat kolmesta biisistä ja vaihtoehtotempolla soitettu rumpupohja The Fall -kappaleeseen. Pate pyysi anteeksi sovitusideoitaan, mutta rauhoitin häntä sanomalla, että kommentointikielto on voimassa vain Hullabaloossa. (Jos asiasta tietämättömät ihmettelevät asiaa, niin tämä kannattaa jättää suosilla inside-jutuksi.) Kymmeneltä Pate ja Late häipyivät kaupungin yöhön. Jatkoin Monton kanssa Ympyrätalon Rosson pizzojen jälkeen laulujen, kitaroiden ja syntikoiden äänityksillä. Neljältä yöllä eka biisi oli niin hyvä, että siitä kehtasi tehdä ensimmäisen mixdownin. Liver Poolin soundiin verrattuna Monton ja Laten uusi bändi soi aggressiivisemmin ja raskaammin. Kielisoittimet on viritetty puoli sävelaskelta alaspäin ja ala-E on pudotettu sävelaskeleella. Hyvin murisee. Pate diggaili menoa niin paljon, että kysyi ystävällisesti, olisiko bändissä rumpalin paikka vapaana. Oli, mutta ei ole enää. Tästä kuullaan vielä.
13.5.2010 Eka kesäpäivä!JEE!!!!!!!1 Oli jo vähänkö lämmintä ulkona ja loppuiltapäivästä Helsingissä lomapäivän viettäminen oli niin kivaa, että ei enää suoranaisesti vituttanut olla säiden puolesta Suomessa.
14-16.05.2010 Yön MiehetYön Miehet äänittivät kolme biisiä. Onko kolme biisiä sinkku vai EP? Maxi single? Mini EP? Kuka nämä määrittää? Auttakee hyvä immeiset. Hyvistä keleistä huolimatta maltoimme tehdä sisätiloissa hyvää työtä. Yön Miehet on vaihtanut toisen akustisen kitaran sähköiseksi. Äänimaailmaa voi nyt luonnehtia esim. suomenkieliseksi Jethro Tulliksi ilman poikkihuilua. Sanoitukset ovat edelleen normista poikkeavia ja miellyttävän oivaltavia.
24.05.2010 UPS - eka päiväUPS-yhtye (ei firma) tuli Pulu Studioon saattamaan syksyllä ilmestyvän levyn äänitykset loppuun. Rumpu- ja bassopohjat oli purkitettu etukäteen jossain finnvoxilla tms. pikkupajassa. Kitaroilla aloitettiin. Signaalitie: Les Paul -mallinen kitara -> Seymour Duncanit -> Radial Passive DI -> a) DI out, b) pedaalilauta -> a) Fender combo, b) Mesa Boogie MK III -> Sennheiser MD441. Aluksi kitarat menivät sisään tunti per biisi -aikataululla ja ensimmäisen päivän jälkeen koossa oli valmista kamaa viiteen - kuuteen kappaleeseen.
25.05.2010 UPS - toinen päiväTänään Filippa aloitti laulujen purkitukset. Ensimmäiset puolitoista tuntia menivät vähän takkuisesti, mutta sitten 'urku aukeni' ja sisään alkoi tulla laadukasta tavaraa. Äänen lämpeneminen, sopivan kuuntelubalanssin löytäminen ja luureihin tottuminen paransivat virettä ja lopulta saatoin ohittaa laulukanavan EQ:n pientä highpassia lukuunottamatta. Tämän olen huomannut monella laulajalla: kylmiltään laulusoundi on tukkoinen. Sitä pitää raikastaa leikkaamalla alakeskialuetta ja korostamalla presenceä. Kun ääni aukeaa, niin EQ:sta tulee turha. Sisään tulee valmista kamaa. Laulun signaalitie: Filippa -> 25 cm ilmaa -> pop-filtteri -> Pearlman TM-1 -> Kajaani UTMix (highpass @ ~100 Hz) -> Pulutec 1176 (kompressori 4:1) -> Apogee AD16 -> RME Fireface 800 -> Sonar. 26.05.2010 DiskopalloTarkkaamon katosta roikkunut diskopallo sai tunnin huomiotani. Pyyhin päälle kertyneen kaupunkipölyn ja asensin siihen moottorin. Suuntasin palloon takaseinästä yhden pienen led par-spotin ja sain tarkkaamoon instant diskon varsinkin jos muita valoja himmentää. Katossa pyörivä diskopallo on uuden lakiehdotuksen mukaan tulossa pakolliseksi jokaiseen liiketilaan. Niiden toimivuus tarkastetaan yhdessä palovaroittimien tarkastuksen kanssa. 27.05.2010 PatePate tykitti pariin Eekun biisiin rummut. Loppuilta meni uusien bassojen ja kitaroiden soittamiseen mainioiden rumpupohjien päälle. Eekku on valinnut aiempaa suoraviivaisemman lähestymistavan biiseihin - mutkat suoriksi ja lisää ryminää. Oikeastaan tämä sopii hänen kitarointityyliin paremmin. 28.05.2010 UPSUPS - laulua, kitaroita. 29.05.2010 LareStudion pihalla oli kuvaussessiot. Hullabaloon uudet nettisivut ovat tulossa uusien biisien myötä ja bändin jäsenistä piti saada kokovartalokuvat. Larella oli visio, miten eri jätkät tulevat kuvaan eri tavoilla: mut on määrä beamata ylhäältä avaruusaluksesta valonsäteellä. Rumpali kaivaa tiensä maan alta. Teimme viimeiset miksaussäädöt tuleviin sinkkubiiseihin, jotka lähtevät liikenteeseen vielä kesäkuun aikana.
30.05.2010 UPSPäivä alkoi UPSin viuluilla. Tarjolla oli sekä akustista että sähköistä viulua. Sähköllä aloitettiin. Tuuppasin soittimen piuhalla kitarapedaalilautaan kiinni. Boss Blues Driver -> TC Nova System (EQ:lla turhaa alapäätä ja liiallista yläpäätä pois) -> Uraltone -> putkiradion kaiutin -> Sennheiser MD441 -> Kajaani UTMix.
30.05.2010 FisuNeljän tienoilla päivä piti lopettaa, koska mun piti ehtiä Fisun levynjulkkarikeikan kenraaliharjoituksiin. Keikkasetti kahlattiin läpi enemmän tai vähemmän kämmäillen muutamaan kertaan. Yritin hoitaa osuuteni ilman lappuja. Sallin itselleni pari puolisävelaskelta heittoa sinne tänne - ei jengi huomaa niin pieniä eroja basson ja muiden soittimien välillä. 31.05.2010 UPSUPS oli taas Pulussa. Viulut ja tinapillit saatiin valmiiksi. Kitaraakin jäi soittamatta enää pariin biisiin.
|