Sähkökitaran hybridiäänitystä – best of both worlds

Ostin studiolle jo vuosikymmen sitten Fractal Audion Axe FX II:n. Lähes kaikki kitaristit tietävät nykyään, mikä Axe FX on, mutta kerrataan vielä: tämä 2 unitin korkuinen räkkiin asennettava täysin digitaalinen signaaliprosessori ottaa sisään puhtaan sähkökitaran DI-signaalin ja prosessoi siitä ”valmista kamaa” sisältäen kitarapedaalit, vahvistimen (tai kaksi vahvistinta), kitarakaapin, mikityksen, kaiut jne. Laite korvaa käytännössä kaikki kitarapedaalit, styrkkarit, kaiuttimet ja mikrofonit paketoiden ne yhteen ja samaan laitteeseen.

Kitaristit olivat pitkään sitä mieltä, että vain putkivahvistin kuulostaa autenttiselta; digitaalinen on ”siellä päin”, mutta siitä puuttuu sielua ja syvyyttä. Itse olin soittanut yli 15 vuotta putkivahvistimilla ennen Axe FX II:n ostamista ja tiesin tarkalleen, miltä oikea vahvistin kuulostaa ja tuntuu. Huomasin, että Axe FX II ei anna täysin samaa tuntumaa kuin vieressä soiva putkivahvistin, mutta totuin uuteen tuntumaan nopeasti. Ero oli pienempi kuin siirryessäni pinnoittamattomista kielistä Elixirin nanopinnoitettuihin kieliin.  Fractal Audio teki ja tekee edelleen koko ajan päivityksiä laitteen firmwareen ja muutokset ovat parantaneet soundia ja soittotuntumaa vuosien myötä. Superlatiivit ovat kokeneet Fracal Audion käyttäjäfoorumilla inflaation, koska uusin versio on aina ”mullistava parannus” jne…

Vuosi sitten ostin Axe FX III MK 2:n. Vanha laite toimi edelleen täydellisesti, mutta kun sain myytyä sen hyvään kotiin sopuhintaan, niin ajattelin ostaa studiolle päivityspaketin: tuleepahan mukana uuden laitteen takuu ja luottoa siitä, että se toimii taas seuraavat 10 vuotta kunnolla. Kolmosversiossa on tehoja moninkertaisesti kakkoseen verrattuna ja siten mallinnukset ovat entistä tarkempia. Mutta huomaako sitä?

Ensimmäinen soittotesti Axe FX III MK 2:lla

Valitsin preset 5:n, jossa on Fender Princeton -mallinnus (Princetone), yksi kaiutin ja pieni kaiku perässä. Muistan reaktioni vielä lähes vuoden jälkeen: ”Wow – nyt tää tuntuu oikealta!”. Uusi Axe FX tuntui niin aidolta putkivahvistimelta, että en olisi A/B-vertailussa osannut sanoa soittavani digitaalisella mallinnuksella. Muutenkin soundien säätäminen on tullut helpommaksi: vahvistinmallinnukset kuulostavat hyvältä standardiasetuksilla ja lukuisilla säätövalinnoilla niitä voi edelleen parannella tarpeen mukaan itselleen sopivaksi.

Axe FX III MK 2 (myöhemmin vain Axe FX) tuli päivittäiseen käyttöön. Soittohuoneen puolella olevat vahvistimet ja kaiuttimet jäivät koristeiksi / tilasyöpöiksi. Aloin äänittää myös bassot Axe FX:n kautta. Ostin laitteeseen erään ruotsalaisen metallituottajan tekemiä kaiutin-presettejä.  Kaikki oli täydellistä.

Laitteet on mutta inspiraatio puuttuu

Loppukesällä iski yllättäen inspiraation puute kitarasoundien ruuvaamiseen omissa äänitysprojekteissa. ”Kun kaikki on mahdollista, mutta mikään ei kiinnosta”-ilmiö iski kitaransoittooni. Päätin lähteä hakemaan vauhtia soittohuoneen puolelta laittmalla putkivahvistimet hehkumaan. Soitan kitarat aina tarkkaamon puolella ja koska äänitän omaa soittoani, en ole nähnyt käytännölliseksi juosta kahden eri huoneen välillä artistina ja äänittäjänä.

Tarkkaamosta käsin siis edelleen soittaminen, mutta styrkkarit huutavat soittohuoneessa. Huoneiden välillä on kiinteästi asennettu ReAmp-linja, joka lähtee äänikortista basso- ja kitaravahvistimien lähellä olevaan ReAmp-boksiin. Kitara menee aina pedaalilaudasta DI-boksiin ja sieltä äänikorttin. AxeFX:lle on kaksisuuntainen yhteys äänikortille. Pystyn siis soittamaan kitaraa pelkällä AxeFX:llä, pelkällä soittohuoneen vahvistimella tai Axe FX:llä, jonka signaali lähetetetään edelleen soittohuoneeseen (tai toisin päin!).

Kokeilujen jälkeen päädyin tällaiseen reititykseen:

Kitara => Pedaalilauta => DI-boksi => äänikortti (RME UFX II).
Äänikortilta => Axe FX => ReAmp-boksi => Mesa/Boogie Effect Return (ohittaa etuasteen) => Mikitys SM57 & MD421.

Äänitys: DI-signaali pedaalilaudalta ja vahvistimen SM57 ja MD421 stereoparina.

Axe FX:lle tein tätä varten presetin, jossa on Mesa/Boogien kaiuttimen resonanssipiikkejä eliminoiva parametrinen EQ ym. soundin hienosäätöä siten, että mikitetty signaali on miksausvalmis. SM57 on kohdistettu kartion kirkkaimpaan kohtaan (ns. ”oikea soundi”), MD421 reunemmaksi (vähemmän yläpäätä, ”luonteikkaampi” soundi).

Mikrofonietuasteina käytän Kajaani UT Mixiä, EQ pois päältä. UT Mixissä olevat Lundahlin audiomuuntajat tuottavat pientä saturaatiota signaaliin tehden siitä edelleen miellyttävämmän kuuloisen.

Teknistä pölinää tuli ihan tarpeeksi, mutta tuliko insipiraatiota?

Lyhyt vastaus: Kyllä.

Pitkä vastaus: Kyllä! Ensinnäkin täytyy todeta / myöntää, että ilman kautta mikitetty sähkökitara on sittenkin elävämmän ja organnisemman oloinen kuin puhtaasti digitaalisesti tuotettu. Soundi on rikkaampi ja pienet epätäydellisyydet tekevät siitä mielenkiintoisen. Mikä tärkeintä: sain inspiraation takaisin! 🙂 Olen ollut viimeisten viikkojen aikana tuottavampi kuin kertaakaan yli vuoteen. Mikitetty sähkökitara on mielestäni helpompi miksata biisiin kuin puhtaasti digitaalisesti käsitelty. Mikitetty soundi on ”rapeampi” ja autenttisempi kuin mallinnettu ja siinä on jopa lähimikitettynä enemmän ”syvyyttä” (tai jotain). Äänen värin kuvailu adjektiiveilla on – tiedetään – viiniarvosteluihin verrattavaa mielikuvamaalailua, mutta sen vielä tahdon sanoa, että ainakin tällä hetkellä putkivahvistimen kautta kierrätetty, pitkän analogisen reitin läpikäynyt kitarasoundi toimii omaan korvaan paremmin kuin 100% digitaalinen vastine.

Huomaako eron lopullisessa miksauksessa?

Huomaako loppukuuntelija tai minä itse eron lopullisessa miksauksessa ja vaikuttaako levymyyntiin? -Levyjä ei kukaan enää osta muutamaa vinyyliä lukuunottamatta. Itse kuulen eron. Loppukuuntelija ei huomaa. Suurin ero tulee siitä, että mikitetty vaihtoehto tuntuu paremmalta ja siksi biisin tekeminen loppuun on helpompaa ja sujuvampaa. Se taas vaikuttaa miksaukseen ja tekee siitä paremman. Eli lopulta eron huomaa, mutta sitä ei voi verrata A/B-testillä mihinkään.

Unohdin mainita aiemmin, että syötän Mesa/Boogieta Effect Returnin kautta. ReAmppauksen voisi tehdä ihan hyvin myös normaalin inputin kautta, mutta hoidan vahvistinmallinnuksen kokonaan Axe FX:n puolella, joten päätin ohittaa etuastelohkon kokonaan. Mesa/Boogien puolelta soundiin tulee siis pääteputket ja kaiuttimen soundi, AxeFX:ssä vaihdan aina tilanteeseen sopivan vahvistinmallinnuksen. Samalla järjestelyllä pystyn soittamaan puhtaat näppäilyt ja reilusti särötetyt kompit sekä soolot.